Eliaksen mielipideaitta

Asuntolainalle saa verotuksessa korkovähennyksen. Vähennys on ensiasunnoissa 30 % korkojen määrästä. Muissa asunnoissa vähennys on 28 %.

Asuntolainan korkovähennys kannustaa hankkimaan omistusasunnon.

Samalla se kannustaa rakentamaan omakotitaloon sellaisiakin asuinneliöitä ja lämmitettäviä kuutioita, jotka eivät olisi välttämättömiä. Jos lainan koroista ei saisi valtion tukipolitiikan ansiosta anteeksi 28 tai 30 prosenttia, vähemmän tarpeelliset neliöt saattaisivat jäädä rakentamatta.

Nykyään kirjoitetaan paljon asuntojen energiatehokkuudesta. Matalaenergia- ja passiivitalot tosiaan kuluttavat lämmitysenergiaa murto-osan neliötä kohti siitä, mitä vanhemmat talot.

Vanhemmissa taloissa sen sijaan on asuinneliöitä vähemmän. Sen vuoksi niiden kokonaiskulutus saattaa käytännössä jäädä nykytaloja pienemmäksi. Vesa Kärkkäinen kirjoittaa Savon Sanomissa: “Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1970 asuinpinta-alaa oli keskimäärin 18,9 neliötä henkilöä kohti. - - Viime vuoden (2009) luku nousi 38,9 neliöön. - - vuoden 1980 asumisväljyydellä perhe olisi energiatehokas jo luontojaan, vaikka talo ei sitä teknisesti olisikaan.”

Talojen energiatehokkuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Niin tehdäänkin.

Poliittisin päätöksin tulisi nykyistä enemmän pyrkiä pienentämään uusien talojen kokoa. Asumisväljyyden kasvaminen syö energiatehokkuudella saavutetun energiansäästön.

Korkovähennyksen sosiaalipoliittinen ulottuvuus on kyseenalainen. Tarkoituksena on mahdollistaa omistusasuminen myös ihmisille, jotka eivät peri vanhemmiltaan paksua setelinippua. Suurimman korkohyödyn saavat kuitenkin ihmiset, jotka rakentavat suurimmat talot ja ottavat suurimmat asuntolainat. He ovat varakkaimpia ja suurituloisimpia. Korkovähennyksellä pitäisi vähintään olla joku katto, jotta se olisi järkevästi sosiaalipoliittinen vähennys.

Tarkkailijan mielestä suuri omakotitalo ei ole välttämättömyys. Ainakaan se ei ole sellainen välttämättömyys, jonka rakentamisesta aiheutuneen lainan korkojen maksamiseen valtion pitäisi osallistua.

Iso asunto on kerskakulutusta, jos sille ei ole oikeaa tarvetta.

Tarkkailijan mielestä asuntolainan korkovähennyksen voisi poistaa kokonaan. Yhteiskunnan ei pitäisi tukea epäekologista väljää asumista.

Korkovähennyksen poiston maksajiksi eivät kuitenkaan saisi tulla lapsiperheet, jotta alhainen syntyvyys ei romahtaisi. Syntyvyys on Suomessa lievässä nousussa. Kokonaishedelmällisyysluku oli 1,86 lasta per nainen v. 2009. Silti syntyvyys edelleen jää alle väestön uusiutumisluvun (noin 2,1), kuten on jäänyt jo yli 40 vuotta.

Suurperhe on isänmaallista. Isänmaanrakkaudesta tulisi palkita, ei rangaista.

Lapsiperheet tarvitsevat tilaa enemmän kuin lapsettomat perheet. Tarkkailijan mielestä sata neliötä ei ole kohtuuttomasti viisihenkiselle perheelle. Kaksihenkiselle perheelle sata neliötä on aika paljon.

Korkovähennystä poistettaessa lapsiperheille tulisi palauttaa lapsivähennys. Mannerheimin lastensuojeluliitto ajaa lapsivähennyksen palauttamista. Lapsivähennyksen suuruus tulisi mitoittaa niin, että se kompsensoisi asuntolainan korkovähennyksen poiston kokonaan ja ylikin, jos asuinneliöitä on kohtuullinen määrä henkilöä kohti (esim. 20 m2). Liian väljää asumista yhteiskunnan ei pitäisi tukea edes lapsiperheiden kohdalla.

Valtiovalta ei saisi kannustaa kerskakulutukseen. Korkovähennys pois, lapsivähennys tilalle.

Elias Mehto

Yhdistyvien kuntien nimet ovat herättäneet keskustelua eri puolilla Suomea. Tarkkailijaa miellyttää Akaan kunnan nimi. Perinteistä ammennetussa nimessä on samalla kertaa jotain vanhaa ja jotain uutta.

Jos Hollola lähtee Lahden seudun suurkuntaan mukaan, suurkunnasta voitaisiin tehdä Hollolanlahti.

Hollola on alueen emäpitäjänä historiallisesti merkittävä nimi, jonka ei soisi häviävän Suomen kuntakartalta.

Lahti taas on kansainvälisesti tunnettu nimi, jonka ei soisi häviävän maailmankartalta. Tarkkailijablogistin saksalainen treenikaveri kertoi ollessaan opiskelijavaihdossa Lahdessa, että Suomeen tullessaan hän tiesi täältä kaksi paikkakuntaa: Helsingin ja Lahden. Lahti oli hänelle tullut tunnetuksi hiihdon MM-kisojen järjestäjänä.

Hollolanlahti olisi perinteikäs nimi. Tarkkailijan haastatteleman perusteella etenkin vanhemmat päijäthämäläiset muistavat puhutun “Hollolan Lahlesta”. Myös tarkkailijan oma, yli 90-vuotias keskisuomalainen mummo muisteli joskus miehensä puhuneen vierailustaan “Hollolan Lahessa”. Nimessä ikään kuin luotaisiin uutta vanhasta. Samalla säilytettäisiin molemmat säilyttämisen arvoiset: historiallisesti merkittävä Hollola ja kansainvälisesti tunnettu Lahti. Nimi ei silti olisi mikään keinotekoinen yhdysnimi, kuten esim. Helsinki-Vantaa.

Jos hiihdon MM-kisat järjestettäisiin seuraavan kerran Lahden sijasta Hollolanlahdessa, muutos varmasti noteerattaisiin kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Uusi nimi olisi melko helppo omaksua, koska vanha Lahti säilyisi osana nimeä.

Elias Mehto, lahtelainen vuodesta 2000

Rattijuopumusrajan alentaminen nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen on aika ajoin ollut esillä. Alentaminen olisi perusteltua.

Lääketieteellisesti 0,2 promilleakin vaikuttaa liian korkealta rajalta. Ajokyky heikkenee aina, jos ihminen nauttii alkoholia.

Tarkkailijaa kauhistuttaa jo ajatuskin, että humalainen törttöilijä ajaisi tarkkailijan omien pienten lasten päälle. Ei paljon lohduttaisi, jos humalaisen päälleajajan veren alkoholipitoisuus olisikin “vain” 0,49 promillea.

Muutama vuosi sitten poliisina työskentelevä mies sanoi tarkkailijalle, että jos Suomessa haluaa ajaa toisen kuoliaaksi, se kannattaa tehdä humalassa. Tieto on tätä kirjoitettaessa tarkistamatta. Jos tieto pitää paikkaansa, tulisi rattijuopumusrajan alentamisen yhteydessä puuttua myös tähän epäkohtaan.

Samalla ruorijuopumusrajaa tulisi alentaa. Ruorijuoppoudessa on yhä käsittämätön 1,0 promillen raja. Jostain syystä humalaista veneilijää ei edelleenkään pidetä vastaavana turvallisuusriskinä kuin humalaista autoilijaa. Lukuisat veneonnettomuudet osoittavat, että humalainen on yhtä vaarallinen ruorissa tai peräsimessä kuin ratissa. Ruorijuoppous tulisikin asettaa samojen promillerajojen piiriin kuin rattijuoppous.

Jos juot, et aja. Jos ajat, et juo. Yksinkertaista. Alkoholin juominen ei vaadi älyä. Erityisen typerää juominen on kuitenkin silloin, jos aikoo liikenteeseen.

Elias Mehto

Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi äänin 284-281 aloitteen, jonka mukaan pakkoruotsi tulisi poistaa Suomen kouluista. Tarkkailijablogistin mielestä ehdotus on mitä kannatettavin.

Tarkkailijablogistin asuinalueen valtalehti Etelä-Suomen Sanomat sen sijaan oudoksui kokoomuksen puoluekokouksen kannanottoa. ESS piti pääkirjoituksessaan pakkoruotsia “liberaalina kielipolitiikkana”. Tavanomaiseen tapaan siinä pyrittiin rivien välissä leimaamaan pakkoruotsin vastustajat vähän junteiksi.

Tarkkailija ihmettelee ESS:n pääkirjoituksen määritelmää. Eikös liberaali ole suomeksi vapaamielinen? Ainakin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Kielikone Oy:n julkaiseman Kielitoimiston sanakirjan mukaan se on sitä. Myös tarkkailijan mielestä valinnanvapaus on liberaalimpaa kuin pakko. On vapaamielisempää ajatella, että lapsi itse yhdessä vanhempiensa kanssa tietää parhaiten, mitä kieliä haluaa opiskella. Vastaavasti on tarkkailijan mielestä ahdasmielisempää ajatella, että ruotsin pakollisuudesta päättävät poliitikot tietävät parhaiten, mitä kieliä suomalaislasten tulee koulussa opiskella.

Kokoomuksen linjoilla on myös Elinkeinoelämän keskusliitto, joka on todennut kannattavansa pakkoruotsista luopumista.

Pakkoruotsi on herättänyt suhteellisen vilkasta keskustelua ESS:n mielipidepalstalla. Enemmistö kannanotoista on ollut pakkoruotsia vastaan. Sille kannalle asettui myös eräs englannin, ruotsin ja ranskan lehtori. Hänen mukaansa joillekin suhtautuminen ruotsin pakollisuuteen on lähes uskonnonomaista. Hän totesi, että monet korkeissakaan asemissa olevat ihmiset eivät oikeasti tarvitse ruotsia. Hänen mukaansa ruotsin kielen opiskelua motivoisi parhaiten sen muuttaminen vapaaehtoiseksi.

Tarkkailijan olisi vaikeaa olla eri mieltä ko. ruotsin lehtorin kanssa. Tarkkailijablogisti on jo aiemmin ottanut kieltenopetukseen kantaa artikkelissa Valinnaisuutta: pakkoruotsi pois.

Valinnanvapauden kannattaminen kielten opiskelussa ei tarkkailijablogistin kohdalla johdu antipatioista ruotsalaisia tai ruotsinkielisiä suomalaisia kohtaan. Kyse on käytännön realismista. Ruotsin kielen pakollisuudesta on 1960-luvulla päätetty sellaisissa kauppapoliittisissa olosuhteissa, jotka poikkeavat oleellisesti nykytilanteesta.

Ruotsi on Suomelle merkittävä kauppakumppani. Sen vuoksi on tärkeää, että meiltä löytyy riittävä määrä ruotsin osaamista. Tarkkailijablogisti uskoo, että riittävä osaajajoukko saavutetaan valinnanvapauden kautta. Ruotsi ei kuitenkaan ole ainut merkittävä kauppakumppani eikä ruotsin kieli ainoa vieras kieli, jota tarvitaan. Osaamispulaa on esimerkiksi kahdessa suuren kauppakumppanin käyttämässä kielessä, venäjässä ja saksassa. Pakollinen ruotsi verottaa niiden opiskelua. Itä-Suomessa ja joissakin keskemmälläkin Suomea sijaitsevissa paikoissa, kuten Lahdessa, venäjä olisi muutoinkin tarpeellisempi kieli kuin ruotsi.

Kuvaava tarina oman valinnan vaikutuksesta tulee hyvin tuntemaltani naiselta. Hän kertoi, että eräässä työpaikassa työntekijät laativat työvuorolistansa itse. Jos listan oli laatinut itselleen ajoittain rankaksi, sen teki silti nurisematta ja hyvillä mielin. Jos itse saa päättää rankasta aikataulusta, sen jaksaa helpommin kuin jos asia päätettäisiin ulkopuolelta.

Kun vieraan kielen on itse valinnut, se motivoi. Ruotsin kielen opiskelua motivoitaisiin parhaiten muuttamalla kieli valinnaiseksi. Tarkkailijan arvio on, että myös valinnaisena ruotsi säilyisi englannin jälkeen suosituimpana vieraana kielenä.

Elias Mehto

Suomessa sosiaaliturva on pääsääntöisesti hyvä. Jokaisella pitäisi periaatteessa riittää rahaa ruokaan. Se on ihmisen ajallisen toimeentulon kannalta oleellisin asia. Esimerkiksi kristinuskon apostoli Paavali korosti välttämättömyyshyödykkeiden merkitystä lähes 2000 vuotta sitten: “Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä” (1. Tim. 6:8).

Ongelmana ovat elämänhallintansa tyystin kadottaneet alkoholistit ja narkomaanit, jotka käyttävät kaikki rahansa mieluummin alkoholiin ja huumeisiin kuin ruokaan.

Tarkkailijablogistin ratkaisumalli ongelmaan on käytännöllinen. Muutetaan osa työttömyyspäivärahasta, työmarkkinatuesta tai muusta vastaavasta tuesta ruokakupongeiksi. Jos niin tehtäisiin kaikille ko. tukia saaville, ei tulisi yhdenvertaisuusongelmia erilaisesta kohtelusta.

Ruokakupongit olisivat henkilökohtaisia. Niitä ei voisi myydä mustan pörssin kaupassa ale-hintaan toiselle, koska niillä ostaminen sidottaisiin henkilöllisyystodistuksen esittämiseen.

Ruokakupongeilla ei saisi kaljaa eikä muita alkoholituotteita.

Ruokakupongit voitaisiin ladata myös sähköisesti erityiselle ruokakortille. Kauppojen kortinlukijat tunnistaisivat kortin ja veloittaisivat sieltä rahaa samaan tapaan kuin tavallisella pankkikortilla ostettaessa.

Ainoa ero olisi, että ruokakupongeilla saisi vain elintarvikkeita.

Helposti tämäntyyppisistä ehdotuksista kuulee sanottavan, että “tuo on holhousyhteiskuntaa, ei aikuisia ihmisiä tarvitse hyysätä noin”.

Alkoholisteja ja narkomaaneja tarvitsee. Heidän aikuisuutensa on mennyt elämänhallinnan myötä.

Elias Mehto

Tarkkailija tarkoittaa kerrostalojen asuinhuoneistoja. Niihin tarkkailija vaatii huoneistokohtaisia vesi- ja sähkömittareita.

Miksikö huoneistokohtaiset vesi- ja sähkömittarit pitäisi saada pakollisiksi?

Tarkkailija vastaa otteella LV Lahti Vesi Oy:n vastauksesta tarkkailijalle.

“Nykyisin uusiin asuntoihin asennetaan jo rakentamisvaiheessa jokaiseen huoneistoon taloyhtiön omistama takamittari, jonka perusteella jokainen maksaa vain kuluttamansa osuuden vesimaksuista. Tällöin myös taloyhtiön kokonaisvedenkulutus laskee, kun jokainen seuraa tarkemmin omaa kulutustaan.”

Tarkkailija on asunut elämänsä aikana lukuisissa asuinhuoneistoissa, mutta ei muista yhdessäkään maksaneensa vesilaskua kulutuksen perusteella. Myös sähkölasku on usein sisältynyt vuokraan.

Yleensä taloyhtiössä vesilasku jyvitetään huoneistoille huoneiston pääluvun mukaan. Jos huoneisto on vuokrattu, vuokraaja sisällyttää hinnan vuokraan joko suoraan tai erillisenä eränä.

Tarkkailijan havainto omasta kulutuskäyttäytymisestä on raadollinen: viluisena töihin herätessä on helppoa lotrata lämpimän suihkun alla pitkään, jos vesilasku kuitenkin on sama. Pelkkä ympäristönäkökulma ei aina riitä hillitsemään vedenkulutusta.

Jos vesilasku tulisi kulutuksen mukaan, sitä hillitsisi automaattisesti enemmän.

Sama pätee sähkönkulutukseen. Energiansäästölamput on asenneltuina, mutta turhat valot ja tietokone tulisi varmasti suljettua jämptimmin, jos sähkölasku ei sisältyisi vuokraan. Teeveden kiehauttaminen vedenkeittimellä on kuulemma selvästi edullisempaa kuin hellalla. Jne.

On hienoa, että uusiin taloihin asennetaan jo huoneistokohtaiset vesimittarit. Ne tulisi säätää pakollisiksi myös vanhoihin kerrostaloihin.

Suomessa ei vedestä ole pulaa, mutta veden lämmittäminen on kallista.

Ydinvoimalat jauhavat lamppuun valkeaa usein silloinkin, kun ketään ei ole kotona.

Kustannusten jakautuminen kulutuksen mukaan on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Ei ole oikein, jos nuukaneko maksaa yhtä suuren vesi- ja sähkömaksun kuin tuhluri.

Usein puhutaan, että energian saatavuus on turvattava. Energiansäästöistä mainitaan sivulauseissa, että siihen kannustetaan.

Jospa kannustettaisiin energiansäästöön puheiden lisäksi myös rahallisesti. Kun käytät säästeliäästi vettä ja sähköä, maksat pienemmän vesi- ja sähkölaskun myös kerrostalohuoneistossa.

Huoneistokohtaiset vesi- ja sähkömittarit edistäisivät energiansäästöä.

Elias Mehto

Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun loppuvuodesta 2009. Nousu yllätti monet, mukaan lukien tarkkailijablogistin.

Kun maailmanlaajuinen luottokriisi iski syksyllä 2008 ylikuumentuneeseen maailmantalouteen, ennustettiin alkaneesta lamasta syvää ja pitkää. Tilanteeseen reagoitiin rajat ylittävin ponnistuksin. Pankkijärjestelmä onnistuttiin pelastamaan.

Tai sitten ei. Voi olla myös niin, että pankkijärjestelmä sai vain tekohengitystä ja romahtaa siinä vaiheessa, kun letkut otetaan irti. Luottomarkkinoillahan tilanne on se, että keskuspankit ovat luotottaneet pankkeja poikkeuksellisen massiivisesti ja edullisesti.

Asuntojen hintojen nousun taustalla on tarkkailijan arvion mukaan mieluummin EKP:n harjoittama korkopolitiikka kuin orastava nousu. Matalat korot ovat taanneet, että sellaisetkin kotitaloudet ovat suoriutuneet koroistaan ja lyhennyksistään, jotka normaalikorkotasoilla eivät olisi kyenneet maksamaan korkojaan. Ylivelkaantuneita kotitalouksia on nyky-Suomessamme paljon.

Vaikka ihmisiä on jäänyt työttömiksi, he ovat vielä toistaiseksi ansiosidonnaisella työttömyysturvalla. Siksi heidän tulotasonsa ei ole vielä merkittävästi alentunut työttömyyttä edeltävästä tasosta. Kun ansiosidonnainen loppuu, tulee asuntoja lisää myyntiin, kun koroista ei suoriuduta.

EKP:n päätehtäväksi on määritelty euron ostovoiman ja euroalueen hintavakauden ylläpitäminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos euroalueen talousjättiläisten Saksan ja Ranskan kansantalouksissa alkaa näkyä inflaation merkkejä, EKP tulee reagoimaan tilanteeseen korottamalla korkoja. Silloin alkaa heikoimmin pahan päivän varalle varautuneiden kotitalouksien taloja tulla myyntiin, kun rahat eivät enää riitä korkoihin. Tarjonnan ylittäessä kysynnän hinnat alkavat laskea.

Tarkkailijan arvion mukaan asunnon hankintaa pohdiskelevan kannattaa tarkkailla tilanteen kehittymistä vielä tovin aikaa. On mahdollista, että vuoden, kahden päästä asuntoja kuitenkin saisi merkittävästi nykyistä hintatasoa halvemmalla.

Tarkkailija ei ota talousvinkeistään mitään vastuuta,  mutta aikoo noudattaa tässä esitettyjä näkemyksiä omassa elämässään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarkkailijan omassa perheessä suunnitteilla olevaa asunnon hankintaa ei toteutettane lähikuukausien aikana.

Elias Mehto

Mikä siinä on, että useilla keski-ikäisillä miehillä on pakonomainen tarve roikkua lähes puskurissa kiinni liikenteessä? Tarkkailija ei oikeasti tiedä.

Itse kehitelty kotipsykologin teoria tarkkailijalla kuitenkin on. Kun mies on fyysisesti parhaat päivänsä nähnyt ja vatsan seutukin on vähän saattanut päästä pyöristymään, niin auton istuimella voi vielä kokea supermiehen oloa. Tuliterän Bemarin ratin kautta välittyvät auton sadat hevosvoimat tuntuvat hetken - tai oikeammin ajoajan - omilta voimilta.

Tarkkailija on usein liikenteessä  pohtinut, että jos nyt joutuisi tekemään äkkijarrutuksen, takana tuleva ei ehtisi edes ajatella ABS:iään - teräsmiesreflekseistä huolimatta!

Sen verran arvokas lasti (kuten poliisisedät aina jaksavat muistuttaa pysäyttäessään) on kuitenkin itselläkin, että ei tee mieli opetustarkoituksessa kokeilla.

Joulun alla julkaistujen ennakkotietojen mukaan v. 2009 liikennekuolemien määrä oli jäämässä alle 300:n - ensimmäistä kertaa autoilun yleistymisen jälkeen. Edistystä on tapahtunut.

Rattijuopumus on merkittävä tekijä liikenneonnettomuuksissa.

Toinen sen veroinen on turvaetäisyyden laiminlyöminen.

Toisinaan pitkässä jonossa kaikki roikkuvat toistensa puskureissa kiinni. Joukossa tyhmyys tiivistyy!

Kaikki ketjukolarin elementit ovat kasassa. Ja ihmiset kokevat ajavansa vain niin kuin jonoissa yleensäkin ajetaan.

Kun itse yrittää pitää turvaväliä, jollain on aina pakonomainen tarve ängetä väliin. Pitääkö hukkatila saada hyödynnettyä?

Asian korjaamiseksi liikenneturvan tulisi aloittaa massiivinen turvavälikampanja. Lisäksi turvaetäisyyden tarkistuspisteitä tulisi olla siellä täällä. Nyt niitä ei ole.

Elias Mehto

Nykyään ajetaan pitkiä matkoja edullisten tarjousten perässä. Rahaa säästyy. Vai säästyykö?

Autoliitolla on auton todellisia käyttökustannuksia varten kustannuslaskuri. Jokaisen auton käyttökustannukset ovat yksilöllisiä riippuen hinnasta, korjaus- ja huoltotarpeesta, kulutuksesta, vakuutuksista, katsastuksesta jne. Hyvänä nyrkkisääntönä tarkkailija on joskus nähnyt Autoliiton nimissä esitettävän, että verottajan hyväksymä verovapaa kilometrikorvaus 0,45 e/km (v. 2009) voisi olla realistinen keskimääräinen käyttökustannus.

Tarkkailijan vanhemmat asuvat syrjäseudulla. Kauppareissuun lähikauppaan joutuu ajamaan autolla 30 km, mutta isoihin marketteihin 130 km. Sadan kilometrin ajaminen maksaa 45 euroa! Kannattaa harkita tarkkaan, lähteäkö merta edemmäs kalaan.

Tarkkailijalla itsellään lähikaupassa käyminen on kahden kilometrin reissu. Vierailu isompaan markettiin vaatii 14 kilometrin kulkumatkan. Lähikaupassa tulee useimmiten käytyä joko pyörällä tai kävellen, kun taas kauemmas tulee mentyä autolla. Sekin maksaa 6,30 euroa.

Syrjäseuduilla asuvat surevat kyläkauppojen loppumista. Onko vika siinä, että autoilun kustannuksia ei mielletä samalla tavoin kustannuksiksi kuin muita elämän kustannuksia? Olisivatko kyläkaupat pelastettavissa, jos vierailuja kaupunkeihin vähennettäisiin? Lähikaupan suosiminen tulee useimmiten edullisemmaksi myös kaupungissa.

Hiilijalanjälki on tämän hetken kuuma puheenaihe. Helpoimpia tapoja pienentää hiilijalanjälkeään on siirtyä automarkettien asiakkaasta lähikaupan asiakkaaksi. Tässä tapauksessa ekologisempi on myös edullisempaa.

Yhteiskunnassamme tulisi herättää keskustelua siitä, mitkä asiat ovat välttämättömyyshyödykkeitä ja mitkä asiat tarpeetonta kerskakulutusta. Millaisia matkoja olemme valmiit kulkemaan jalan, pyöräillen tai julkisilla kulkuneuvoilla? Milloin oman auton käyttö on välttämätöntä ja milloin tosiasiassa ylellistä kerskakulutusta?

Elias Mehto

Kauppojen sunnuntaiaukioloajat ovat pääosin tappiollisia ja kaikin puolin turhia. Monet pienyrittäjät menettävät ainoankin vapaapäivänsä. Kaupan työntekijöillä ei ole viisi- eikä edes kuusipäiväistä työviikkoa, vaan sattumanvaraiset työajat.

Sunnuntaiaukioloaikojen myötä ihmiset oppivat vain suotta siihen, että kaikki pitää saada nyt ja heti. Edes viikonlopun ruokia ei enää tarvitse välttämättä ostaa etukäteen.

Uskonnotonkin ihminen tarvitsee lepoa. Sitä varten tulee olla lepopäivä.

Joku voi väittää, että jokainen pitäköön lepopäivänsä silloin, kun siltä tuntuu. Ei onnistu niin vain, ainakaan pienkauppiailla ja kaupan työntekijöillä.

Kaikille yhteinen vapaapäivä lisää tervettä yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden murentumisen seurauksia olemme joutuneet jokainen seuraamaan mm. kahden edellissyksyn koulusurmissa.

Krääsän kulutusta ei tarvitse lisätä. Suomalaiset tarvitsevat mieluummin lisää aikaa itselleen ja perheelleen, mutta vähemmän tavaraa. Tästä todistaa suunnilleen jokaisen tarkkailijan tunteman, juuri muuttaneen ihmisen muuttoraportointi.

Mistä muuten vihreät ovat saaneet päähänsä, että sunnuntaishoppailu olisi jotenkin ekologisempaa kuin shoppailu muutoin?

Raamattu toteaa: “Muista pyhittää lepopäivä” (2. Moos. 20:8). Riippumatta siitä, uskooko tuohon vai ei, ihminen tarvitsee lepoa. “Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27).

Tänään eduskunta äänestää sunnuntaiaukioloaikojen rajoitukset nurin. Vihreät kai luulevat sen olevan ekologista.

Tarkkailija ennustelee, että jos maailmanloppua ei lähiaikoina tule, niin vielä tulee aika, jolloin ihmiset alkavat yhteisten krääsän shoppailupäivien sijasta kaivata yhteistä lepopäivää. Ei vain yhteistä vapaapäivää, vaan yhteistä lepopäivää.

Elias Mehto